Presidentinvaalikeskustelut alkavat vaipua unholaan, mutta muistan, että niissäkin poikettiin polulta ja parannettiin maailmaa asioissa, jotka eivät välttämättä ole presidentin rooliin kuuluvia. Oli helppo tehdä politiikkaa ja luoda pohjaa tuleviin vaaleihin. Syksyllä on maakuntavaalit ja ensi vuonna eduskuntavaalit. Edessämme on suurien unelmien ja lupauksien ajanjakso. Ideoita ja vaatimuksia siitä, miten julkisia palveluja ja hyvinvointiyhteiskuntaamme pitää kehittää, alkaa lennellä ristiin rastiin. Mikäs siinä, hyvähän se on, että luovuutta löytyy, mutta innostuksessa on hyvä kuitenkin muistaa, miten kaikki hyvä rahoitetaan. Mistä raha hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen tulee? Se tulee pääosin yritystoiminnasta ja työn tekemistä.

Keskuskauppakamarin toteuttaman veroselvityksen mukaan yritykset tilittävät veroja yhteiskunnalle lähes 44 mrd vuodessa. Tässä kohtaa on hyvä palauttaa mieleen, että valtion kuluvan vuoden budjetti on 55,7 mrd. Silmiä avaavaa on ymmärtää, mistä tuo yritysten maksamista verovirroista muodostuva valtava summa koostuu. Yritysten maksamat arvonlisäverot ja ennakonpidätykset ovat kakun suurimpia siivuja, yhteensä 70 %.

Julkisen sektorin budjetin tekijöille tuo helpotusta talouskasvun aikoina se, kun yrityksillä menee hyvin ja ne pystyvät palkkaamaan työntekijöitä, ostamaan palveluja ja raaka-aineita sekä investoimaan. Verotulot kasvavat ja talouskasvu tuo toivoa myös julkisten palvelujen tuottamiselle. On ikään kuin paremmat liikkumavarat lisätä ja tuottaa palveluja. Vaarallista, sanon minä. Entä kun tulee heikommat ajat ja niitähän tulee. Sitten on poru, kun etuja viedään. Mekanismi ei tahdo millään taipua lopettamaan palveluita vaikkei rahaa olisikaan. Saavutetuista etuuksista ei haluta luopua.

Sote- ja maakuntauudistuksen lähtökohta on se, että palvelut pitää pystyä tuottamaan tehokkaammin, ketterämmin ja asiakaslähtöisemmin. Yrityksissä tämä on itsestään selvää. Jollei kauppa käy, pitää pystyä kehittämään tuotantoa, innovoimaan uutta myytävää asiakkaiden alati muuttuviin tarpeisiin, vallattava uusia markkinoita ja pidettävä huolta yrityksen osaamisesta. Yrityksillä ei ole mekanismia, joka turvaisi automaattisesti tulovirran. Se on tehtävä itse. Jos kuitenkin esim. verorasitus kasvaa sellaiseen mittaluokkaan, että se tekee yrittämisen mahdottomaksi, poistuu yritys joko halvemman verotuksen maahan tai lopetettujen yritysten rekisteriin. Julkisen sektorin ei pidä katkaista verotuksella kamelin selkää, tässä tapauksessa yrityksen sietokykyä.  Maakuntauudistus ei saa tuoda lisää verorasitteita.

Tämän oman ajatushautomoni johtopäätöksenä kannustan yrityksiä kehittymään ja kasvamaa. Nykyisille ja tuleville päättäjille lähetän sellaisia terveisiä, että hyvinvointiyhteiskunnan kivijalasta eli yritysten kilpailukyvystä on pidettävä huolta, jotta meillä on jatkossakin hyvinvointiyhteiskunta.

anne 200Anne Pevkur
toimitusjohtaja