EnglanniksiVenäjäksi
Riihimäen - Hyvinkään kauppakamari
Kankurinkatu 4-6, 05800 Hyvinkää
(019) 871 2350
kauppakamari@rihychamber.fi
vaikuttaminen_otsikkokuva.jpg
Valiokunnat vaikuttamisen välineenä Print

Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari on koko talousalueen yritysten edunvalvoja ja vaikuttaja. Kauppakamari on jo vuodesta 1953 lähtien vaikuttanut alueen yritysten toimintaedellytysten kehittymiseen ja kilpailukyvyn paranemiseen. Tämän päivän toiminnot perustuvat kauppakamaristrategiaan 2010, jossa on määriteltiin yritystoiminnan kannalta tärkeimmät asiat, joiden kehitykseen kauppakamari haluaa vaikuttaa.

Kauppakamari vaikuttaa monin eri keinoin; antamalla lausuntoja, olemalla jatkuvassa yhteydessä avaintoimijoihin, viranomaisiin, poliittisiin päättäjiin ja yhteistyökumppaneihin, sekä tuomalla median välityksellä tärkeitä asioita keskusteluun. Muotoja on monia, mutta erittäin tärkeä on valiokuntatyöskentely.

Valiokunnat 2013

Valiokuntien jäsenet valitaan vuosittain syksyisin valtuuskunnan kokouksessa. Valiokuntia on yhdeksän ja niiden puheenjohtajat ovat seuraavat:

Aluekehitysvaliokunta
-
Toimitusjohtaja Keijo Bragge, Lopen Osuuspankki

ICT-valiokunta
-
Toimitusjohtaja Ari Hätinen, Western Systems Oy

Kansainvälistymisvaliokunta
-
Head of IDTero Laine, Konecranes Oyj

Kaupan ja palvelujen valiokunta
-
Kauppias Asko Kuusisalo, K-Citymarket Hyvinkää

Koulutus- ja työvoimavaliokunta
-
Koulutuspäällikkö Arto Halminen, Konecranes Service Oy

Liikenne- ja logistiikkavaliokunta
-
Sales Manager Pekka Salonen, Niinivirta European Cargo Oy

Teollisuusvaliokunta
-
Tuotekehitysjohtaja Kari Kuparinen, Sako Oy

Tilintarkastusvaliokunta
-
Kauppat. lis. Virpi Keskinen, Laurea-ammattikorkeakoulu Oy

Vetovoimavaliokunta
- Viestintäpäällikkö Maarit Konu, Reka Kaapeli Oy

Valiokunnissa on vuosittain vaikuttamassa  150 – 170 jäsenyritysten ja yhteisöjen aktiivista edustajaa.

Valiokuntien rooli ja tehtävät

Jokaisen valiokunnan ja sen jäsenen rooli on tärkeä. Valiokuntiin on valittu asiantuntijoita, jotka rikastuttavat omalla osaamisellaan ja näkemyksillään valiokunnan työskentelyä ja vaikuttavuutta. Niin koko kauppakamarin kuin myös valiokuntien rooli tulee olla proaktiivinen eli niillä tulisi olla kykyä nähdä tulevaisuuteen, ennakoida ilmiöiden vaikutuksia ja niihin liittyviä jäsenistön tarpeita. Tarpeet voivat liittyä koulutukseen, yrityspalvelujen tuottamiseen, kaavoitukseen, aluetunnettuuden lisäämiseen yms. Valiokuntien tehtävänä on vaikuttaa, että asiat huomioidaan jo suunnittelutasolta lähtien.

Vaikuttamisen painopistealueet 2013

Kauppakamari vaikuttaa toiminnallaan mm. seuraaviin asioihin:

  • alueen ja yritysten tunnettuuden ja vetovoimaisuuden lisäämiseen
  • aluesuunnittelu ja kaavoitus
  • asuntopolitiikka
  • energia, kierrätys- ja tuotekehitystoiminnan aktivointi
  • ICT-toimialan kehittymiseen varautuminen ja kehittäminen
  • kaupallisten keskustojen kehittymisen tukeminen
  • koulutuksen kehittäminen vastaamaan yritysten tarpeita
  • kunta- ja yritysyhteistyön lisäämiseen yli rajojen
  • osaavan työvoiman saatavuuden varmistamiseen
  • pk- yritysten kansainvälistymisen edistämiseen
  • talousalueen ja kuntien liikennehankkeet ja muut strategiset väylähankkeet
  • yrityspalvelujen kehittymiseen ja tarjontaan


Valiokuntatyöskentely on moninaista. Se on aktiivista vaikuttamista itse kokouksissa, oman tietotaidon jakamista, kykyä löytää uusia ratkaisumalleja ja ajoittain myös panostaa asioiden toteutumiseen. Tällaisia ovat mm. erilaisten tilaisuuksien järjestämiset, artikkelien kirjoittamiset, matkat yms.

Valiokuntatyö on mielenkiintoista, se avaa uusia ovia ja mahdollisuuksia, mahdollistaa uusien liikesuhteiden ja tuttavuuksien solmimisen, lisää omaa tietotaitoa ja avartaa näkökulmia, mutta ennen kaikkea antaa todellisen vaikutusmahdollisuuden arvostetussa verkostossa, kauppakamarissa ja toimintaympäristössä.

Valiokuntajäsenyys on etuoikeus.

 

Yhteydenotto

Puh. (019) 871 2350
kauppakamari@rihychamber.fi

Klikkaa lisätietoja!

Banner
Banner
Banner
Banner